Kerrostalojen perustusten teko mullistuu

Kerrostalojen perustusten teko mullistuu

Perustava Oy on Suomen suurin paikalla valettavien betoniperustusten urakointiin erikoistunut yritys. Pitkään jatkunut kumppanuussuhde ThermiSolin kanssa lisää tehokkuutta ja tuottaa innovaatioita. 

– ThermiSolin palvelu on aidosti asiakkaan tarpeita kuuntelevaa. Vaikka heillä on vakioidut tuotantolinjat, saamme heiltä määrämittaisia EPS-tuotteita nimenomaan meidän tarpeisiin räätälöitynä, sanoo Perustavan toimitusjohtaja Markku Nenonen

Uuden sukupolven perustuksia

Perustava on kaksien veljesten, Nenosten ja Paaso-Rantaloiden, kymmenen vuotta sitten starttaama yritys. Pientalorakentamisen lisäksi yritys toimii myös ammattirakentajien kanssa. Paikalla valettavia betoniperustuksia toimitetaan eri kokoisiin kiinteistöihin pienistä autotalleista aina isoihin teollisuushalleihin asti.

– Aikanaan etenkin Etelä-Suomessa tehtiin lähinnä harkkoperustuksia. Paikallavalu oli jo esimerkiksi Oulun alueella tuttu juttu. Halusimme kuitenkin tuotteistaa sen ja ideoida uusia, rakennusalaa helpottavia tuotteita, ja sillä tiellä olemme edelleen, Nenonen kertoo.

Kahden vanerimuotin väliin valettava perustus tarvitsee sisäpintaan pystyeristeen, joka hoitaa lämmöneristyksen ja kaventaa sokkelipalkin. ThermiSol tekee räätälöitynä Perustavalle muottikalustoon sopivia oikean lattia- ja routaeristeitä. Yhteistyö ThermiSolin kanssa on vuosien varrella syventynyt.

– Olemme lanseeranneet pientaloihin seuraavan sukupolven premium-perustuksen, joka on kehitetty vahvassa yhteistyössä ThermiSolin kanssa. Uutuustuotteessa EPS-eristettä käytetään osin myös ulkopuolen valumuottina, sanoo Nenonen.

– Rakennusteknisesti parempi lopputulos, energiatehokkuus ja näkyvän osan siistimpi pinta ovat selkeitä etuja tässä uudessa tuotteessa. Katkaisu-uran avulla eriste taitetaan myöhemmin perustuksen alaosan peitteeksi yhdessä muovisen suojalistan kanssa.

Tehokkuutta kerrostalorakentamiseen

Kerrostalojen perustusten teko ei ole kovin paljon muuttunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Perustava on konseptoimassa kokonaan uutta tuotetta, jonka avulla kerrostalojen perustusten koko idea mullistuu uuden tyyppiseksi.

– Jälleen kerran tarvitsemme ThermiSolia kaveriksi. Olemme lähiaikoina tuomassa pientalomaisen rakentamisen tehokkuuden myös isoon rakentamiseen. Innovaatio tulee vaikuttamaan niin rakennustyömaan aikatauluihin kuin kustannuksiinkin, lupaa Nenonen.

– ThermiSolin kapasiteetti ja toimitusvarmuus ovat hyvät, tuotteet ovat kevyitä käsitellä ja täyttävät kaikki määräykset. Mikä parasta, kun EPS-tuotteet ovat meille mitoitettu, niin hukka minimoituu tai jopa poistuu. Näin saadaan ympäristöystävällisyyden lisäksi vielä lisää tehokkuutta toimintaan.

Ajankohtaista

Lue, mitä kiinnostavaa alalla tapahtuu

Muista tutustua myös ajankohtaisiin artikkeleihimme. Niistä näet, mitä merkittävää alalla tapahtuu. Saat tietoa rakentamisen ammattilaisia kiinnostavista asioista: muun muassa viimeisimmistä tuoteinnovaatioista, BEWI Finlandin nimityksistä sekä konkreettisista teoista ympäristön eteen.

Katso viimeisimmät artikkelit
Lue, mitä kiinnostavaa alalla tapahtuu

Tilaa uutiskirjeemme ja tiedät, mitä merkittävää alalla tapahtuu!

Klikkaa, mistä olet kiinnostunut ja jätä yhteydenottopyyntö

Eristeet

Eristeet

Elementit

Elementit

Märkätilalevyt

Märkätilalevyt

Rakentamisen järjestelmät

Rakentamisen järjestelmät

Pakkaukset & komponentit

Pakkaukset & komponentit

Joku muu

Joku muu

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.