Kotimainen Mediseam Oy valmistaa tyhjiöpatjoja ja -lastoja, joiden sisällä on Jackonin EPS-helmiä. Laadukkaat ja kestävät tuotteet menevät pieneen tilaan, eikä turvallinen EPS anna periksi toistuvassakaan tyhjiöinnissä.
– Olemme käyttäneet Jackonin paisutettuja EPS-helmiä siitä asti, kun niitä on keksitty lastoihin laittaa. Vielä 80-luvulla lastoissa oli ilmatäyte, ja myöhemmin pehmeämpi ryyni. EPS toimii erinomaisesti, koska se ei paina esimerkiksi katkennutta raajaa, mutta säilyttää muotonsa, kertoo toimitusjohtaja Antti Maksimainen Mediseam Oy:stä.
Nastolassa toimiva Mediseam valmistaa tyhjiöpatjojen ja -lastojen lisäksi myös muun muassa suojapeitteitä ja verhoja teollisuuden tarpeisiin. Yhteinen tekijä tuotteille on PVC-kangas, jonka sisälle EPS-helmetkin laitetaan. Patjoja ja lastoja varten paisutetaan kertatilauksella jopa 1,1 tonnia EPS-raaka-ainetta.
– Yhteistyö Jackonin kanssa sujuu erinomaisesti ja toimitukset tulevat sovitusti, joko yhdessä tai kahdessa erässä säkeissä. Heidän EPS-helmensä ovat myös standardin mukaan palosuojattuja, mikä lisää tuotteiden turvallisuutta entisestään, toteaa Maksimainen.
Mediseamin tuotteita käyttävät niin pelastuslaitokset, puolustusvoimat, sairaankuljetusyritykset, hammaslääkäriasemat kuin pelastus- ja hoitoalan oppilaitokset. EPS-täyte tuo kiistattomia etuja tuotteille.
– Kun potilasta siirretään patjan avulla vaikka ambulanssiin, niin patja muotoillaan ikään kuin kouruksi potilaan ympärille ja tuetaan samalla pää ja niska. Tämän jälkeen patja tyhjiöidään, jonka jälkeen patja tukee potilasta koko siirron ajan.
Tyhjiölastassa EPS-helmet ovat kahden PVC-kankaan välissä, mutta tyhjiöpatjoissa on 13-14 osaan lokeroitu sisäpussi. Näin helmet eivät pystyasennossakaan valu päästä päähän, vaan pysyvät ennalta määrätyissä paikoissa.
– Tyhjiöpatjalla voi vaikka liu’uttaa potilasta lumessa. EPS kestää kosteutta ja eristää lämpöä. Lisäksi jos joku viilto patjaan tulisikin, niin helmet ovat myrkyttömiä. Jos joku on loukkaantunut esimerkiksi laskettelurinteessä niin, ettei moottorikelkalla pääse viereen, voidaan patja vetää rinteen puolelle, eikä potilaan tule niin kylmä.
Mediseamilla pohditaan myös uusia aplikaatioita, joissa EPS-helmet olisivat mukana – vaikkapa eläinlääkärien käyttöön. Esimerkiksi hammaslääkärin nukuttaessa potilaan jopa useaksi tunniksi, patjan tukeen voi luottaa.
– Jackonin laatu käy yksiin toimintaperiaatteemme kanssa. Haluamme tuottaa vain parhaita, kestävimpiä ja toimintavarmimpia tuotteita, tiivistää Maksimainen.
Ajankohtaista
Muista tutustua myös ajankohtaisiin artikkeleihimme. Niistä näet, mitä merkittävää alalla tapahtuu. Saat tietoa rakentamisen ammattilaisia kiinnostavista asioista: muun muassa viimeisimmistä tuoteinnovaatioista, BEWI Finlandin nimityksistä sekä konkreettisista teoista ympäristön eteen.
Katso viimeisimmät artikkelit